keskiviikko 28. tammikuuta 2015

lauantai 24. tammikuuta 2015

Trello!

Ihanaa kun on tulossa opiskelupäivät, olen aivan pulassa trelloni kanssa!  Saan jotenkin hävitettyä kaiken mihin kosken, mutta periksi ei anneta, sen verran jo kehittäjää asuu minussa!

torstai 22. tammikuuta 2015

Kohti kehittäjien kolmatta kohtaamista

Ensi viikon torstaina ja perjantaina kehittäjät kohtaavat jälleen. Aloitellaan torstaina klo 10  valtuustosalissa. Päivän aikana kiihdytämme tuotekehitystöitä, pohdimme kuinka työyksiköstä rakennetaan innovaatiosolu ja katsomme Trelloa osana ketterää kehittämistä. Perjantaina konsulttimme ja hallituksemme jäsen Karl-Erik Michelsen haastaa meidät pohtimaan kehittäjän mieltä. Päivän aikana katsomme lisäksi verkostojen johtamista ja tutustumme Pelastuslaitoksen tapaan käyttää some-välineitä käytännön viestinnässään.

Tervetuloa mukaan!


Torstai 29.1. Tuotekehitystöiden kiihdyttämö
Valtuustosali
Klo 10.00-17.30
Tuotekehitystöiden kiihdyttämö - mitä olemme jo saaneet aikaan, mitä kohden olemme etenemässä
Miten työyksiköstä rakennetaan innovaatiosolu?
Avoimeen digitaaliseen maailmaan!
Jaana Utti, Tamora Oy

Perjantai 30.1. Kehittäjän mieli
Valtuustosali
Klo 8.30-15.00
Kehittäjän mieli - innovatiivisuus lisää tuottavuutta
Verkostojen johtaminen
 Some-välineet käytännön viestinnässä Pelastuslaitoksen tapaan
Karl-Erik Michelsen, Tamora Oy



Karl-Erik Michelsen on innovaatiojohtamisen professori Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, Tamoran hallituksen jäsen ja yksi sen omistajista. Hän on kokenut johtamisen ja johtamisjärjestelmien kehittäjä ja on erityisen perehtynyt organisaatioiden johtamisen kehittämiseen muutostilanteissa sekä seutujen menestyksen kehittämisfilosofiaan.

lauantai 17. tammikuuta 2015

Terkkuja Tampereelta

Kirjoitin Hämeenkyrön Sanomissa 13.1. kirjoituksen, jossa käsittelin Hämeenkyrön tilannetta nyt monien muutosten alkaessa. Tämä seuraava kappale on toivottavasti kannustsusta teille kehittäjille:

Miten Hämeenkyrö saavuttaa sellaisen aseman ylimaakunnallisessa sotealueen kuntayhtymässä ja maakunnallisessa tuottajakuntayhtymässä, että asukkaittemme palvelutarpeet tunnistetaan ja palveluita tuotetaan myös jatkossa tätä tarvetta vastaavalla tavalla? Pelkkä "meille kuuluu" -vaatiminen ei riitä, koska vaatijoita on yhtä paljon kuin on kuntiakin. Hämeenkyrön nykyisten sote-toimintojen tulee itse ansaita olemassaolon oikeutuksena myös uudessa isossa kokonaisuudessa. Se tarkoittaa henkilöstön kanssa tehtävän kehittämisen jatkamista juuri niin kuin olemme tehneetkin. Olen onneksi saanut nähdä paljon ammattitaitoa, opiskelun ja uudistamisen intoa useimmilla työpaikoillamme. Meidän tulee jatkaa toiminnan kustannustehokkuuden kehittämistä ja ennen kaikkea vaikuttavuuden eli asiakashyödyn aikaansaamista. Hyvinvointipalveluissa tämä ei tarkoita kaikkien toiveiden täyttämistä, vaan ihmisten pärjäämisen, selviytymisen, kasvun ja kehityksen turvaamista oli sitten kysymys varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta, terveydenhuollosta, vanhuspalveluista tai sosiaalipalveluista. Vaikka kansanluonteeseen ei kuulukaan "tehdä tästä nyt numeroo" niin oman osaamisen näkyväksi tekemistä kannattaa nyt jos koskaan tehdä. Kannustan kaikkia Hämeenkyrössä toimivia kuntatyön ammattilaisia tuloksillanne osoittamaan, että myös uusi suuri työnantaja tarvitsee teidän osaamistanne.

Antero Alenius

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Tehtävistä?

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Voisiko joku tiivistää että mitä tehtäviä jäi tehtäväksi viime kerralla? Mihin kysymyksiin piti lukutehtävässä vastata? Tai voisiko Ville lisätä ne aina tuonne jokaisen kerran osioon (niinkun ekallakin kerralla)

Susanne

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Elokuvat aloitettu Kurjenmäkikodilla

Innokas joukko aloitti elokuvien katselun Täällä Pohjantähden Alla 1 ja 2.Elokuvasta virisi hyvä juttelun aihe lauantai-illalle, kenelläkään ei ollut kiire nukkumaan.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Hyvää alkanutta vuotta!

Hyvää alkanutta vuotta innokkaille opiskelijoille!

Kokeilen kahden viikon positiivisuushaastetta uudestaan, josko se tällä kertaa onnistuisi paremmin:)

Aurinkoisia talvipäiviä odottellen/toivotellen Pia Tuohenmaa