torstai 10. syyskuuta 2015

perjantai 28. elokuuta 2015

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Ajattelun ravistelua



Hei Upeat Kehittäjät!

Pääsimme viime viikolla hyvään alkuun ajattelun ravistelussa. Toivon, että matkanne prätkän selässä 
jatkuu ja olette jo ehtineet kokeilla tositoimissa joitakin uusia juttuja. Kannattaa rohkeasti tehdä kokeiluja! Niiden ei tarvitse olla mahtipontisia ja monimutkaisia, koska ihan pienilläkin muutoksilla voi olla yllättävän suuria vaikutuksia. Haastankin teidät jakamaan tässä blogissa jonkun oman ”kokeilunne” tai jutun , jonka olette tehneet sessiomme inspiroimana. Olisi hienoa kuulla niistä! Se voi kannustaa
myös kaveria omiin kokeiluihin/muutoksiin! Ja kai kaikki on edes kerran tehnyt käsien heiluttelun ”yes”:n säestämänä?:)

Hienoa loppukesää ja syksyä teille! Olette upea ryhmä, ja henkilökohtaisesti en ole enää huolissani ainakaan Hämeenkyrön seudun tulevaisuudesta!

Lämmöllä, Essi

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Hieno juttu Aamulehdessä tänään su. 26.7




"Hämeenkyrön kunta käänsi taloutensa suunnan syöksykierteestä nousuun ottamalla työntekijät mukaan etsimään säästöjä. Samalla onnistuttiin monessa kohteessa myös parantamaan palvelua. Miten temppu oikein tehdään?"

torstai 4. kesäkuuta 2015

Uusi Koskilinna

Hämeenkyrön toimintatapa on säästää kehittämällä. 
Nyt syntyy Uusi Koskilinna.


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kirje kehittäjille

Hei!

Yhteisen päivämme jälkeen ajelin kotiin ja ajattelin kaikkea sitä, mitä me yhdessä puhuimme. Tiellä oli kuollut jänis aivan tien keskiviivan kohdalla ja tuli mieleen ajatuksemme deadlinesta.

Kaikella muulla tavalla olisi voinut mennyt paremmin. Jos ei olisi aloittanutkaan, tai olisi mennyt hitaammin, tai nopeammin. Mutta jänis törmäsi  juuri siihen kohtaan, kahlitsi itsensä siihen ja se oli sen jäniksen loppu.

No, eräs rouva koulun keittiössä ehkä tuli ajatelleeksi asiaa aivan toisesta näkökulmasta, paisti mikä paisti. Ja kyllä ruokakin on taidetta.

Toivon teille hyvää. Ehkä nähdään vielä. Se olisi ilo!


T. Johanna