lauantai 17. tammikuuta 2015

Kirjoitin Hämeenkyrön Sanomissa 13.1. kirjoituksen, jossa käsittelin Hämeenkyrön tilannetta nyt monien muutosten alkaessa. Tämä seuraava kappale on toivottavasti kannustsusta teille kehittäjille:

Miten Hämeenkyrö saavuttaa sellaisen aseman ylimaakunnallisessa sotealueen kuntayhtymässä ja maakunnallisessa tuottajakuntayhtymässä, että asukkaittemme palvelutarpeet tunnistetaan ja palveluita tuotetaan myös jatkossa tätä tarvetta vastaavalla tavalla? Pelkkä "meille kuuluu" -vaatiminen ei riitä, koska vaatijoita on yhtä paljon kuin on kuntiakin. Hämeenkyrön nykyisten sote-toimintojen tulee itse ansaita olemassaolon oikeutuksena myös uudessa isossa kokonaisuudessa. Se tarkoittaa henkilöstön kanssa tehtävän kehittämisen jatkamista juuri niin kuin olemme tehneetkin. Olen onneksi saanut nähdä paljon ammattitaitoa, opiskelun ja uudistamisen intoa useimmilla työpaikoillamme. Meidän tulee jatkaa toiminnan kustannustehokkuuden kehittämistä ja ennen kaikkea vaikuttavuuden eli asiakashyödyn aikaansaamista. Hyvinvointipalveluissa tämä ei tarkoita kaikkien toiveiden täyttämistä, vaan ihmisten pärjäämisen, selviytymisen, kasvun ja kehityksen turvaamista oli sitten kysymys varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta, terveydenhuollosta, vanhuspalveluista tai sosiaalipalveluista. Vaikka kansanluonteeseen ei kuulukaan "tehdä tästä nyt numeroo" niin oman osaamisen näkyväksi tekemistä kannattaa nyt jos koskaan tehdä. Kannustan kaikkia Hämeenkyrössä toimivia kuntatyön ammattilaisia tuloksillanne osoittamaan, että myös uusi suuri työnantaja tarvitsee teidän osaamistanne.

Antero Alenius

2 kommenttia:

  1. Tämäkin on hyvä esimerkki siitä kuinka toimintaa muuttamalla voidaan säästää kustannuksia. Ei ole oikein, että aina vain kysytään mitä palveluita pitää lopettaa, kun pitisi miettiä tapaa toimia.

    http://www.hs.fi/politiikka/a1420946161489?ref=hs-art-artikkeli

    VastaaPoista
  2. Kiitos tuesta ja tsempistä. Kotihoidossa puhaltelevat myönteiset kehitystuulet.

    VastaaPoista