Kirjatori

Tähän tuodaan kirjat ja aloitetaan yhdessä kirjoittaa palvelukehittäjien uutta tarinaa.

Tehtävä 1. - Mitä tämä kirja antaa minulle kehittäjänä?

Kirjoita kirjan inspiroimana ja omien kokemustesi kannustamana (noin) kolme ohjetta palvelukehittäjien uuden tarinan kirjoittajalle. Rohkealle kuntatyön kehittäjälle. Kirjan ja elämän inspiroimana. Rohkealle kehittäjälle ohjeita, että he jaksavat olla rohkeita jatkossakin. Mietteitä käsittelemme lähipäivillä yhdessä ja jalostamme ohjeita eteenpäin. Lopulta meillä on palvelukehittäjien käsikirja. Rohkean kehittäjän käsikirja. Tai mitä ikinä te kirjoitattekaan.

Tehtävä 2.- Innostava kehittäjä

Jalosta uuden saamasi kirjan kolmea ohjetta edelleen eteenpäin OMIEN KOKEMUKSIENI POHJALTA. Tee niistä entistä parempia. Terävöitä niitä. Niin, että herätät lukijassa paremman kehittäjän ja innostat heitä.

Kirjoita lisäksi jokaisen ohjeen väliin TREENI, minkä avulla kirjoitettua ohjetta voidaan toteuttaa ja minkä avulla se saadaan käytäntöön. KIRJOITA EDELLISEN KIRJOITTAJAN OHJEIDEN VÄLIIN PUNAISELLA. 

Tehtävä 3. - Kuvaava kehittäjä

Inspiroidu uudesta saamastasi kirjasta. Ikuista hetki, jolloin inspiroiduit! Talleta hetkesi kuvana Kehittäjien Pinterestiin Kirjatori-tauluun. Kirjoita sen alle jokin oivallus, jonka sait, tai jokin ajatus, jonka tahtoisit jakaa kehittäjille. Kirjoita tekstin perään myös oma nimesi.



11 kommenttia:

  1. Nyt! Tsemppiä kirjoittamiseen!

    VastaaPoista
  2. Kovasti yritin mutta en keksinyt keinoa kuinka saisin kirjoitettua kuvani kohdalle...

    VastaaPoista
  3. Vihdoinkin kirjan lukeminen saatu alulle...

    VastaaPoista
  4. Josko tänään saisi kirjan aloitetuksi,viimeviikko meni sairasteassa.

    VastaaPoista
  5. En ole minäkään saanut kirjoitettua kirjatoriin mitään.

    VastaaPoista
  6. No niin. Onnistuin seuraavaksi poistamaan oman kuvani, kun yritin saada kursiivia kuvan yläreunaan. Onko kuvaa mahdollista vielä jotenkin palauttaa?

    VastaaPoista
  7. Hei! Nyt kirjatoriin voi kirjoittaa! Kiitos Villelle! Minulla tosin kirja vielä lukuvaiheessa, mutta varmasti lähiaikoina saan jotain tekstiä aikaiseksi.

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tekstiä lisätty. Enemmänkin olisi voinut kirjoittaa, kirja oli mielenkiintoinen. On hauska tunnistaa yksityisen bisneksen myyntityötä vastaavia tilanteita kunnan hommissa.

      Poista
  9. Kirjatoriin kirjoitettu (eikä edes viimeisenä päivänä..) ja täytyy kyllä myöntää, että olipas mielenkiintoisia tarinoita "epäonnistumisista".

    VastaaPoista